Kaunisrannan polut

Luonnonmukainen virkistysalue

Kaunisranta on nykyään kaikille avoin rantapolkuverkosto levähdyspenkkeineen.

Aktiiviset asukkaat

Kaunisrannan alue on asukkaiden laajalti arvostama. Aktiivit ovat pitäneet Kaunisrannan talkooperinnettä yllä vuosia ja tehneet yhteistyötä kaupungin kanssa. Alueelta voi pongata myös vapaaehtoisten rakentamia linnunpönttöjä.

Kaunisrannan luonto

Alueen rantoja kiertävät virkistysreitit, joissa kulkija voi ihastella merimaisemaa ja nauttia samanaikaisesti ympäröivän luonnon vehreydestä. Kangasmetsän lajistoon kuuluu mustikka, lillukka, oravanmarja, metsätähti ja nuokkuhelmikkä. Meren rantapuustona on järeitä tervaleppiä. Rantavyöhykkeen kasvillisuuteen kuuluu runsaana kasvava karhunputki, mesiangervo, niittyleinikki, puna-ailakki, punakoiso, kangasmaitikka, kielo ja ranta-alpi. Aivan alueen pohjoiskärjessä on rantaviivalla merirannikkia, meriratamoa ja isolaukkua.

Kangasmetsää on hoidettu joillakin osa-alueen osuuksilla puistomaisesti. Puiden välistä välittyvä näkymä merelle onkin esimerkiksi alueen pohjoisosissa läheiseltä Hiuntieltä varsin vaikuttava. Metsäosuuksien poikki laskee merelle muutama kausikostea ojanne, joissa kasvaa rönsyleinikki, mesiangervo, keltakurjenmiekka ja valitettavasti myös vieraslaji jättipalsami. 

Alueen ihmisvaikutteisuudesta kertovat monet maastossa vastaantulevat puutarhakasvi- ja vieraslajiesiintymät ja jotkut maastosta yhä löytyvät kivijalat tai muut rakennelmat. Kaunisrannan venesataman eteläpuolella on vielä selkeästi maastossa havaittava vanha tontin paikka. Tontilta löytyy todennäköisesti ihmisen kaivama, kotkansiiven reunustama vesikuoppa sekä monia puutarhakasveja kuten alppiruusu, pikkutalvio ja amerikanlumimarja. Läheisen virkistyspolun varrella kasvaa upeita, järeitä saarnipuita.

Kaunisrannan polkuverkoston keskivaiheilla meren rannalla tuo vaihtelua rantareittiin avonaisena ja siten auringon tavoittamana paahteisena paikkana. Kalliokedon tyyppilajistoon kuuluu huopavoikeltano, keltamaksaruoho, ahosuolaheinä, lisäksi kedolla kasvaa siankärsämö, punanata, isomaksaruoho ja hoikkahopeahanhikki. Kedolle on päässyt jalkautumaan myös vadelma. Yläpuolisessa rinteessä mäntyjen alla kasvaa pylväsmäisiä katajia.

Karut kalliokedot luokitellaan perinnebiotooppeihin, joilla on perinteisen maatalouskäytön kuten laidunnuksen tai niiton historiaa. Tärkeitä ominaisuuksia kalliokedolle on maaperän köyhä ravinnetaso ja kuivuus. Kalliokedon edustalla rantaviivalla on kapeana vyöhykkeenä kukkivaa rantakasvillisuutta: ranta-alpea, ketohanhikkia, merirannikkia, luhtalitukkaa, pietaryrttiä ja virmajuurta.

Lähimpänä leirintäaluetta on rannikon tuoretta lehtipuuvaltaista lehtoa, jossa hyvinkin järeäksi kasvanut tervaleppä on ylispuustossa valtalajina, lisäksi on rauduskoivua ja varttunutta mäntyä sekä järeää raitaa. Männyistä jotkut ovat halkaisijaltaan yli 40 cm. Keskikerroksessa kasvaa vaahteraa, kuusta, raitaa ja pihlajaa. Lehto on luonnontilaisen kaltainen: kohteella on vieraslajeihin lukeutuvaa jättipalsamia ja yksittäinen euroopanlehtikuusi, mutta muutoin lehto on rakenteeltaan ja lajistoltaan edustava.

Kaunisrannan historia

Kaunisrannan tarina kertoo Uudenkaupungin rannan vaiheista 1800-luvun polusta nykypäivän virkistysalueeksi. Alueen historia heijastaa kaupungin ja meren läheistä suhdetta – kulkemista, kesäelämää, pienviljelyä ja hiljalleen takaisin metsittyvää luontoa.

Tie Kaunisrantaan ja ensimmäinen huvila

1800-luvun puolivälissä kaupungista Vohdensaarelle kulki vielä vanha kylä- ja kirkkopolku. Kun Vohdensaaren kylän omistaja, ala-alkeiskoulun rehtori Wivolin, halusi paremman yhteyden kaupunkiin, hän sai vuonna 1859 luvan rakentaa uuden tien polun sijaan. Tie otettiin myöhemmin kaupungin haltuun, ja sen varteen syntyi vähitellen Kaunisrannan asuinalue.

Ensimmäinen huvila rakennettiin 1890-luvulla kirkkoherra Cederbergin perheen kesäasunnoksi. Huvila sai nimekseen Kaunisranta, ja nimi vakiintui koko alueen nimeksi.

Huvila-alue kasvaa

Kaunisranta alkoi kehittyä 1930-luvulla, kun Kaitun saari ja ranta-alue palstoitettiin mökkitonteiksi. Rakentaminen jatkui 1940-luvulla, ja rannan huvila-asutus kasvoi vilkkaasti. Kaupunki vuokrasi tontteja kesäasukkaille, ja maisemaa hallitsivat leveät tontit, suuret puutarhat ja oma rantaviiva.
Monet rakennuttajat olivat paikallisia yrittäjiä, virkamiehiä ja käsityöläisiä. Rannassa oli muun muassa pyykkilaituri, yhteisiä saunoja ja kalastuspaikkoja. Talvella jäätä pitkin kuljettiin Vohdensaareen.

Huvilaelämään kuului omavaraisuus ja luonnon läheisyys: lampaita, kanoja, vuohia ja puutarhoja. Lapsille meri tarjosi leikkipaikan ja aikuisille virkistystä. Kesäasukkaat toivat alueelle elämää ja väriä – rannassa kuultiin veneiden moottorien pörinää, puunhakkauksen ääniä ja lasten naurua.

Rakennuksia ja asukkaita

Kaunisrannan huviloissa näkyi monenlaisia tyylejä ja elämänvaiheita. Osa huviloista oli pieniä mökkejä, osa komeita kaksikerroksisia rakennuksia. Rakentajina ja omistajina olivat muun muassa Cederbergin, Sandbäckin, Virkkusen, Myllysen ja Santaniemen perheet.

Rakennuksia koristivat kivijalat, portinpylväät ja kiviportaat, joista osa on yhä nähtävissä maastossa. Useiden tonteilla kasvoi vanhoja omenapuita, marjapensaita, sireeneitä ja juhannusruusuja. Niiden jäänteet kertovat edelleen alueen vehreästä menneisyydestä.

Rannassa oli myös yhteisöllisyyttä symboloivia paikkoja: Lindgrenin savustamo, yleinen sauna, tiilimuurauspaikka ja laituri, josta lähdettiin kalalle. Rannan arkeen kuului myös pyykinpesu merivedessä – rannalla oli jopa pyykkikojut, joissa valkopyykki keitettiin vielä 1950-luvulla.

Arkea ja tarinoita

Kaunisranta tunnettiin eloisana ja kodikkaana paikkana. Pihapiireissä vilisi eläimiä, lapset rakensivat laivoja ja leikkivät laivanhylkyjen ympärillä. Huvilaelämän lomassa tehtiin töitä, kalastettiin ja hoidettiin puutarhoja.

Alueen värikkäisiin henkilöihin kuului esimerkiksi “vuohimamma” Antonia Glumoff, joka piti vuohia talonsa yläkerrassa ja toimi parturina, sekä puutarhuri Ohisto, joka oli tunnettu persoonallisuudestaan ja komeasta puutarhastaan.

Rannalla elettiin tiiviissä yhteisössä – naapurit auttoivat toisiaan, lapset kulkivat talosta toiseen ja monet perheet viettivät kesiään samoilla paikoilla vuosikymmenien ajan.

Tyhjentyvä ranta

1950–60-luvuilla kaupungin suunnitelmat muuttivat Kaunisrannan tulevaisuuden. Alue päätettiin lunastaa kaupungin virkistyskäyttöön, ja huvila-asutus purettiin vähitellen. Viimeiset asukkaat muuttivat pois 1975, ja ranta hiljeni.

Vanhoista huviloista suurin osa poltettiin tai purettiin. Jäljelle jäivät muutamat kivijalat, portaat ja laiturien jäännökset – sekä puutarhakasvien jäljet, jotka yhä nousevat esiin keväisin.

Kaunisranta vaipui pitkäksi aikaa uneen. Luonto valtasi entiset pihat, ja meri sai takaisin hiljaisen rantansa.

Uusi aika

Kevättalvella 2005 kaupunki aloitti rannan raivauksen ja maisemoinnin. Vanhojen puutarhojen kasveja, kuten omenapuita, ruusuja ja marjapensaita, jätettiin muistuttamaan entisistä asukkaista.

Nykyisin Kaunisranta on jälleen ihmisten käytössä – kulkureitteinä, uimapaikkoina ja luontopolkuina. Kun alueella kävelee, voi vielä nähdä jäänteitä entisistä huviloista ja tunnistaa vanhojen pihojen kasvit.

Rannan kivirakenteet, portaat ja puutarhan perennat kertovat ajasta, jolloin Kaunisranta oli vilkas kesäyhteisö – ja samalla ne muistuttavat luonnon voimasta palauttaa hiljaisuus sinne, missä ennen soi ihmisten elämä.

Lähteet: 
Metsästä puutarhoiksi – puutarhoista metsäksi, Kaisa Liukkonen, 2005. Lainattavissa kaupunginkirjastosta.
Uudenkaupungin kaupunki
Uudenkaupungin keskustan länsiosien luontotyyppi- ja kasvillisuusselvitys, Saija Kajala, 2024. Uudenkaupungin kaupunki
 

Kaunisrannan nimettyjä polkuja

Avaa karttakuva kokonaiseksi klikkaamalla sitä.