Ilmakuva Pyhämaan keskustan alueesta

28.9.2023 13:33

Muutoksia luvassa joukkoliikennevuoroihin - muutokset koskevat etupäässä Kalantia ja Pyhämaata

Joukkoliikenteen vuoroihin on tulossa muutoksia ja ne koskevat etupäässä Kalannin ja Pyhämaan vuoroja. Muutokset astuvat voimaan maanantaina 2.10. Seutu + reittioppaassa ja aikatauluissa ne näkyvät lauantaina 30.9. 

Pääosin muutokset ovat pieniä, mutta tarpeellisia muutaman minuutin viilauksia vuorojen lähtöaikoihin. Reitille 630 on mm. lisätty kaksi vuoroa Kalannin suunnasta LA-asemalle, ja samalta reitiltä on vuorostaan poistettu klo 14 vuoro kohti Kalantia. Linja 130 palvelee kahden aikaan Kalannin suuntaan matkaavia. Ajallisesti suurin muutos Kalannissa koskee vuoroa 635, jonka lähtöä Kalannista myöhäistetään lähtemään klo 15:05.

Pyhämaassa Torlahden 7:30 vuoroa myöhäistetään lähtemään 7:50 ja linja ei jatkossa kulje enää Kukaisiin asti vaan käy vain Kammelassa. Niinikään iltapäivän 602 vuoro ajaa vain Kammelaan saakka. Muutoin Pyhämaan muutokset ovat pieniä muutoksia lähtöaikoihin.

Lokalahden vuoroihin on tehty muutoksia jo aiemmin. Tällä kertaa vain reitin 620 väliaikapisteiden aikoja hieman täsmennetään.

Kalannin suunta 

631 Sanno I - Taipaleen th - Häähäntie - Hallitie (Kalannin koulu):

  • 631B klo 7:55 Sanno I kohti Kalannin koulua aikaistetaan lähtemään klo 7:50 ja ajoaikaa lisätään.

635 Kalanti - Vehmaantie - Kallela - Kalanti:

  • 635 klo 8:32 Kalannista aikaistetaan lähtemään klo 8:30
  • 635 klo 14:25 Kalannista aikaistetaan lähtemään klo 14:15
  • 635 klo 14:50 Kalannista myöhäistetään lähtemään klo 15:05

630 Kalanti - Sanno - Salmi - Koulukeskus - Linja-autoasema:

  • Lisätään UUSI LÄHTÖ 630 Kalannista klo 14:15
  • Lisätään UUSI LÄHTÖ 630 Kalannista klo 15:25
  • 630 klo 8:34 Kalannista lähtee jatkossa 8:40 

    Linja-autoasema - Koulukeskus - Salmi - Sanno - Kalanti

  • 630 klo 15:45 LA-asemalta myöhäistetään lähtemään klo 15:50
  • Poistetaan lähtö 630 Ukista klo 14:00, reitti 130 palvelee samaa suuntaa edelleen

130 Laitila - Kalanti - Uusikaupunki - Kalanti - Laitila

  • klo 7.10 vuoro Laitilasta ajaa Uudenkaupungin koulukeskuksen kautta linja-autoasemalle, muut Laitilan suunnasta tulevat vuorot eivät.
  • Iltapäivän klo 14.05, 15.10 ja 16.10 vuorot Uudenkaupungin linja-autoasemalta Laitilaan suuntaan ajavat Uudenkaupungin koulukeskuksen kautta, muut vuorot eivät.

Pyhämaan suunta

601-603 kootusti:

  • 602B klo 7:30 Torlahdesta myöhäistetään lähtemään klo 7:50 ja vuoro ajaa jatkossa vain Kammelaan Kukaisten sijasta. Pyhämaan koululla klo 8:20.
  • 601 klo 8:15 myöhäistetään lähtemään klo 8:20 ja ajoaikaa tiukennetaan.
  • 602 klo 13:40 ajaa jatkossa vain Kammelaan asti Kukaisten sijaan
  • 603 klo 15:05 sairaalalta myöhäistetään lähtemään klo 15:15

Lokalahden suunta

620 Pinipaju - Lokalahden keskusta - Haapaniemi - koulukeskus - LA-asema:

  • 620B klo 8:20 Postitieltä kohti Uudenkaupungin koulukeskusta - välipisteaikoja tarkistetaan hieman

Asiakaspalautteita voi jättää kirjaamon kautta. Kirjaamon yhteystiedot löytyvät tältä sivulta.

Avainsanat