19.11.2024 09:13
Uudenkaupungin Joulunavausviikko on lapsille ilon ja riemun aikaa
Puutalokaupungin joulunodotus alkaa iloisesti kaupungissamme jo tämän viikon torstaina, kun torikuusen ympärillä vietetään Lasten Pikkujouluja. Sunnuntaina torilla ja Alisellakadulla pidetään Wanhanajan joulumarkkinat, Wahlbergin museotalossa avautuu joulunäyttely ja joulupukki saapuu Korvatunturilta lasten iloksi kaupunkiimme.
Lasten Pikkujouluissa ihastellaan lasten askartelemia ison torikuusen koristeita ja leikitään sekä lauletaan kuusen ympärillä. Torstaina aamupäivällä Joulumuori vastaanottaa satoja päiväkotilapsia kauppatorille. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös kaikki kotona hoidossa olevat lapset!
Wanhanajan markkinat pidetään sunnuntaina 30. kerran. Myllykadulta alkanut tapahtuma on järjestetty niin Raatihuoneen pihapiirissä kuin Yliselläkadullakin, ennen kuin se yhdistettiin torilla pidettyihin joulumarkkinoihin.
-Wanhoissa kojuissa on ajan henkeen pukeutuneita myyjiä ja tuotevalikoimaa löytyy havutuotteista leivonnaisiin ja villasukista pärekoreihin, toteaa torivalvoja Terttu Lundelin.
Markkinavieraat valitsevat tunnelmallisimman kojun ja voittaja julkistetaan ennen joulukadun avausta. Valintaan osallistuneiden kesken arvotaan jouluinen tuotepaketti. Ja voittajakoju saa mainetta ja kunniaa.
Joulupukin kammari on uudistetun Alisenkadun varrella osoitteessa Alinenkatu 23. Kammarissa on jouluaskartelua klo 12–15. Joulupukille kirjoitetut kirjeet ja piirustukset voi jättää joulupostia pukille -kirjelaatikkoon, josta ne toimitetaan Korvatuntunturille.
-Ai että, miten innoissaan pukki jo odottaakin lasten ihania piirustuksia ja joululahjatoivekirjeitä, toteaa pukin kanssa puhelimessa jutellut Teija Isotupa kaupungin elinkeinopalveluista.
Joulupukki on tavattavissa päivän aikana kammarin lisäksi markkina-alueella.
Ohjelmaa perheen pienemmille ja isommillekin on Alisellakadulla tasatunnein. Joulumuori leikittää ja laulattaa klo 11, Ellenin tahdissa tonttujumppaillaan klo 13 ja Musiikkituvan joulumuskarissa soitetaan, tanssitaan ja pidetään yhdessä hauskaa klo 14.
Wahlbergin museotalon joulunäyttelyyn pääsee maksutta klo 12–16. Museossa on kauniisti koristeltuja porvariskodin huoneita, joulun leivonnaisia ja tuoksuvia joulukukkasia. Museossa pääsee tutustumaan porvaristalon joulunalustöihin.
Joulukadun avaussanat lausuu tänä vuonna Vuoden yritykseksi valitun Sisustus Ulpukan yrittäjä Marika Vainio. Kauniit jouluvalot syttyvät ja yhteisöllinen lyhtykulkue kutsuu osallistumaan. Kulkueeseen ovat kaikki tervetulleita!
Lyhtykulkue lähtee Sepänkadulta jouluvalojen syttymisen jälkeen ja päättyy Rauhankadulle. Kokoontuminen Liljalaaksonkadun ja Sepänkadun välisellä katuosuudella klo 15.45. Lyhdyissä suositellaan käytettävän led-kynttilöitä.
Kulkueen aikana ei jaeta makeisia turvallisuussyistä. Makeisia on jaossa Joulupukin kammarissa. Noudatamme tänäkin vuonna makeisjakokäytännössä kaupungin ravitsemussuunnitelmaa.
Joulunavauspäivä huipentuu kauppatorilla klo 16.30 Tuluxxian tulitaide-esitykseen. Kauppatorin ohjelman päättymisen jälkeen on lapsille ja lapsenmielisille ilotulitus kaupunginlahden rannalla.
Paras paikka hiljaisen, lapsiystävällisen ja ympäristöystävällisen ilotulituksen katsomiseen on Rantakadulla: kevyenliikenteen väylällä, Liljalaaksonkadulta Koulukadulle. Luvassa on upeita sydänkuvioita, hymiöitä ja värikkäitä viuhkoja.
Uudenkaupungin kaupunki toivottaa kaikki asukkaat, mutta erityisesti uudet uusikaupunkilaiset lämpimästi tervetulleeksi ensimmäisiin joulutapahtumiin!
Joulunavaussunnuntai aiheuttaa muutoksia kauppatorin ympäristön liikenteenohjaukseen.